4.6.2010

Viime kirjotuskerrasta onki vierähtäny jo tovi aikaa. Heikosti sujuneiden alkukauden ja olympialaisten jälkeen keväällä sai kuiten parissa kisassa rypistettyä vielä kohtuullisia suorituksia. Kontiolahden SM-kisoista oli kotia tuomisina kaks viestin kultamitalia. Kevään kuiten huipensi kautta aikain ensimmäisen Tour de Barentsin voitto, jossa taakse jäi mm. Jean-Marc Gaillard, Lukas Bauer ja Martin Bajcicak!

Huhtikuun viimiselä viikola oltiin vielä Reijon valmennusporukala Ylläkselä treenailemassa ja hiomassa tekniikkaa. Vappuaattona alotin kesäloman, joka kesti kymmenen päivää. Loman jälkeen alottelin kevyesti treenaamisen ja 21.5. alko täyspainonen valmistautuminen kohti talven kovia koitoksia. Ja voin sanoa, että huonossa kunnossa ei ole kiva olla. Tietääpä ainaki, että työnsarkaa on tehtävänä, mikä pitää huolen motivaatiosta!

Uuteen kauteen lähtiessä on taustatiimiin tullu pieniä muutoksia. Reiska (minun ja Aikun huoltomies) päästettiin vihdoin viimein eläkkeele Tour de Barentsin jälkeen. Tulevale huoltomiehele Mika Venäläisele jäi melkosen isot saappaat täytettäväksi Reiskan jäljiltä. Mutta luotan, että pikku harjottelun jälkeen luottamus meän välilä pääsee samale tasole ko mitä se Reiskan kans oli! Kiitokset vielä Reiskale kärsivällisyydestä ja lukuisista onnistumisen hetkistä viime vuosina! Ja ennen kaikkea rattosia eläkepäiviä.

Tällä hetkelä ollaan maajoukkueporukala Norjan Sognefjellissä lumileirilä. Kelit on vaihellu vesi-räntäsateesta pääasialliseen auringonpaisteeseen. Maajoukkueen uus valmentaja Niclas Grön on myös saanu tulikasteensa tällä leirilä. Pitää sanoa, että mie ainaki olen tyytyväinen miehen panokseen. Tekniikkapuolela Niclaksela on ollu meile paljon annettavaa, jopa minunki skeitti on täälä aika-ajoin ollu inhimillisen näköstä!!! Ja pakarat on uusista voimaharjotteista niin hellänä, että portaiden kävely meinaa olla tuskaa=). Kauen ensimmäinen leirikisa tuli tehtyä tänään, ja se tuntu vähitäänki yhtä pahalta ko eka täysvauhtinen veto aina tuntuu. Kunto onneksi vaikuttaa tällä hetkelä nousevan kohisten. Kotia täältä tullaan tiistaina. Seuraavan kerran maajoukkue leireilee juhannuksen jälkeiselä viikola Vuokatissa.

Tämän kauen jokaiseen harjotukseen mulla on uus motto: ”maailmasta löytyy aina joku, joka tekee asiat vielä paremmi ko mie”! Siltä pohjalta jatketaan.
Yks harmituksen aihe saatiin kuulla leirin aikana: Falun sai vuoden 2015 MM-hiihdot=(! Harmi, että Lahti jäi kisassa kakkoseksi. Mielestäni Lahti olis ollu parempi paikka kisoile jo senki vuoksi, että Ruottista ei löydy oikein kunnollista mäkihyppykulttuuriakaan. Saatikka sen vuoksi, että Lahden stadion on paljon parempi ko Falunin Lugnet!No, tämän kans pitää nyt vain elää.

Musti