1.3.2010

Olympiakisat on nyt takana, eikä niistä omalta osalta tullu hirveän ikimuistoset. Kauden alussa asettamani tavotteet A-finaalipaikka sprintissä ja mitali kuninkuusmatkalta ei toteutunu lähellekään Mieli on nyt aika tyhjä, ja on sitä kyllä vielä kroppaki eilisen kisan jäljiltä. Veikkaan kuiten, että lihakset täyttyy aika paljon nopeammin ko mieli. Itte asiassa pää on niin tyhjä, ettei jaksa ees olla kunnola pettyny itteensä ja suorituksiinsa. Ainoa mitali mikä on kotia tuomisina on osallistumismitali. Onhan seki tyhjää parempi, aivan joka pojala ei nimittäin semmostakaan ole;)!

Kisasuorituksista ainostaan sprintissä pystyin normaalile tasole, siinä A-finaalipaikka olis vain vaatinu jo vähän hyvää tuuriaki. Sprintin jälkeen tullu sairastuminen verotti voimat pursuit-kisasta, eikä hiihossa kerta kaikkiaan ollu yhtään puhtia. Viestissä ja 50km:llä pystyin tämän kauden perustasoon, mikä tosiaanki on kaukana siitä mitä olin ajatellu harjotuskauden jälkeen. Selittelyile ei kuiten ole sijaa. Pitää tunnustaa itelleen, ja ennen kaikkea tunnistaa, harjottelussa syksyn aikana tehdyt virheet, analysoida kausi tarkasti ja lähteä rakentamaan kuntoa kohti uusia tavotteita. Ens kuun jälkeen nimittäin on taas jo toukokuu!

Hiihetään kuiten tämä kausi ensin loppuun. Periksi ei anneta. Seuraavaksi kisat jatkuu Lahdessa maailmancupila. Tässä välissä ehtiiki taas käyä melkein pari päivää kotona lataamassa akkuja ennen sitä.

Ps. hiihtouran jälkeinen uravalinta on alkanu pikkuhiljaa selviämään mulle.  Alan psykologiksi, näyttää nimittäin olevan suomalaisila sen verran paljon purkamatonta ahistusta, huonoa oloa ja kateutta ko on lukenu palautteen kautta tulleita viestejä, ettei sitä ihmismäärää ehditä millään hoitaa kunnallisen terveydenhuollon kautta;)! Ja mulle saa tulla potilaaksi aivan nimettömänä. Erittäin paljon kiitoksia kaikista niistä kannustavista viesteistä, joita olen olympialaisten aikana saanu teiltä oikeilta faneilta!